ajatuspajoista

Ajatuspajoista innovaatiokumppanuuksiin
huolettomaan ratkaisukeskeisyyden suosittamiseen. Kenties on
niinkin, että nykyään uusin oma-apu on taas uudelleen löytämässä
ongelmillekin jonkinlaisen avustavan roolin pitkään monotonisena
jatkuneen ratkaisuhehkutuksen jälkeen.
Oli miten oli, 80-luvun alkupuolelta lentoon lähtenyt ratkaisukeskeisten
lyhytterapioiden suuntaus sen kanssa erottamattomissa
olevan lukijaa kevyesti hoitelevan itseapubuumin kanssa oli
omiaan tekemään koko käsitteestä puolimaagisen talismaanin.
Trendin kukaties tärkein yksittäinen taustahahmo, psykiatri Milton
D. Erickson (1901–1980) kuoli ennen muotia, eikä itse edes
käyttänyt ”ratkaisukeskeisyys”-termiä, mutta hän viljeli kyllä taajaan
käsitettä ’ratkaisu’ ja esitteli seuraajilleen pysyvästi inspiroivan
tavan käyttää tarinoita ja anekdootteja pointinmuodostuksen
ja terapian välineenä. Hänen vanavedessään psykologi Stephen G.
Gilligan (s. 1954) luonnehti 1989 elämää ”sarjaksi löytämistään
odottavia ratkaisuja”. Laajassa julkisuudessa ajatusmalli resonoi
kuin mikäkin. Esimerkiksi edellisessä alaluvussa kohdatun evankelioijan
Schullerin aikakauskustanteessa Possibilities kuulutettiin
1987, että ”visionaariset ihmiset ovat ratkaisukeskeisiä”.
90-luvun self-help-maniassa tämä hapatus kävi kuin kuumille
kiville. Hybelsin & Lynnen Making Marriage Last a Lifetime (1991)
jatkoi uskonnollisen avio-opastuksen perinteitä, Adahanin It’s All
a Gift (1992) julisti kaiken, aivan kaiken lahjaluonnetta ja Booherin
Communicate with Confidence! (1994) päivitti dalecarnegielaisuuden
mobiilimaailmaan. Kaikki nämä ja monet muut teroittavat
ratkaisukeskeisyyden elämänmuuttavaa voimaa ja yksinkertaistavat
Metcalfin Counseling Towards Solutionsin (1995) kaltaisten
kirjojen valmiiksi simppeleitä opetuksia. Ramseyn The Ten Keys to
Changing Your Financial Destiny (1999) muistutti, että ratkaisuihin
zoomaaminen toi myös leipää pöytään ja tuohta tilille. Gelbin
& Caldicottin Innovate Like Edison (2007) liittyi kuoroon. Koko
sanoman tiivisti kuitenkin ikimuistoisimmin Finleyn & Mosleyn
I Want More (2004). ”Ilmiselvästikin Jumala on ratkaisukeskeinen
Jumala. Ajatelkaa nyt. Ajatelkaa kaikkia niitä asioi ta, joista Jumala
olisi voinut vaikeroida katsoessaan elämää tällä planeetalla.”, kuului
pohjustus. Sitten todetaan, että niin kuin pyhät kirjoitukset
osoittavat, kaikki huipentuu kumminkin Jeesukseen ja ”Jumalan
perimmäiseen ratkaisuun”. Päätelmä jatkuu:
476