ajatuspajoista

Ajatuspajoista innovaatiokumppanuuksiin
kattamaan aluksi erityisesti kaavoituksen ja liikennesuunnittelun
kaltaiset insinööri- ja arkkitehtityöt. 30-luvun USA:ssa itsenäistynyt
konsultointiala alkoi silti murtautua esiin Suomessakin 50-luvun
lopulla. Liikkeenjohdon konsulttien yhdistys perustettiin
60-luvun alussa. Sen voimahahmo, viipurilaissyntyinen ekonomi
T. K. Ritvala (1923–1986), arvioi Talouselämässä 1966, että maassa
oli satakunta konsulttia, joista joka neljäs oli ulkomaalainen.
Oma lukunsa kehityksessä on rationalisoinnin nousu yleismaailmalliseksi
teemaksi sotien välisenä aikana. 20-luvulla kuumennut
keskustelu yhdistyi niin Taylorin kuin Fordinkin ajatuksiin,
vaikka sekä näiden miesten että muiden ajatukset modernista
tehostustarpeesta erosivat toisistaan. Nykynäkökulmasta arveluttavan
yksioikoiselta kuulostava rationaalistaminen yhdistettiin
60-luvulle saakka edistyksellisiin johtajiin utooppisine visioineen.
Ranskalainen filosofi Simone Weil (1909–1943) esitti kuitenkin kritiikkiä
artikkelissaan ”La rationalisation” (1937). Lukuisat sillä nimellä
tunnetut metodit vetosivat vahvasti tieteeseen, mutta hän
piti käsitettä epämääräisenä. Weilin sanoin 1800-luvun lopun historiallinen
uutuus oli tieteen soveltaminen inhimillisen työvoiman
hyödyntämiseen. Hän letkautti, että itse tieteellisestä koulutuksesta
laistanut Taylor oli tehnyt siitä suuren numeron. Weilin mukaan
vahtikoiramainen nykyrationalisointi jatkoi taylorismin linjaa.
Omistajien näkökulmasta ”tuotanto täydellistettiin” toi siaan seuraavien
”innovaatioiden” mukaiseksi, kun taas työläisiä kiinnosti
valtamallin hyväksyttävyys. Weil torjui jo Taylorin esittämät väitteen
yleisen edun tai kaiken kansan pyyteiden vaalimisesta. Hän
puhui mittaamisen monomaniasta ja laaduttoman enentämisen
eetoksesta. Hän viittasi ”psykotekniikkaan” uutena villityksenä,
joka sanoi hakevansa ”parhaita mahdollisia psykologisia olosuhteita
eri töille”. Weilin mukaan se antoi jälleen johtajille mahdollisuuden
vedota hyviin tarkoituksiin ja tieteen auktoriteettiin.
Hän töksäytti, että valtiotyönantajan on yhtä helppo tuputtaa
mitä tahansa säännöstä tieteellisenä kuin yksityispatruunan on ostaa
asiaansa kaiuttava tutkija.
Tässä analyysissa huomio kiinnittyy muun muassa käsitteeseen
’innovaatio’. Sen luomisesta on useimmiten kiitetty itävaltalaista
taloustieteilijää Joseph Schumpeteria (1883–1950), joka Yhdysvaltoihin
1932 muutettuaan julkaisi 1939 teoriansa keksintöjä
74